Takaisin taas blogistaniassa puolentoista vuoden tauon jälkeen. Ensin hukkui kamerasta kaapeli, ja kuvattomat blogipäivitykset nyt ovat, no - kuvattomia blogipäivityksiä. Kun kaapeli vihdoin löytyi, oli väliin jo jäänyt monen monta juttua. Vaan mitäpä menneistä, nyt on uusi vuosi ja uudet retket.
Parin viime vuoden ajan olen yrittänyt opetella talviretkeilyä. Ja olenhan minä talvikuukausina retkeillyt, mutta viime vuosien talvet eivät vain ole kovin talvisia olleet. Jos pystyttää telttansa loskaan ja yön alin lämpötila juuri ja juuri käväisee pakkasen puolella, niin ei kai sitä oikein talviretkeilyksi lasketa? Eihän tämäkään vuosi kovin lupaavalta aluksi vaikuttanut, mutta nyt on jo varsin talvinen tunnelma.
Niinpä pakkasin rinkkani torstai-iltana, jotta pääsin perjantaina lähtemään töistä suoraan Nuuksioon. Koska hämärä jo laski pelipaikoille päästessäni, jäin lähimmälle telttapaikalle. Taka-ajatuksena oli sekin, että tarvittaessa voisin soittaa vaikka taksin hakemaan minut pois. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun pääsin todella testaamaan talvimakuupussiani.
Ilta oli varsin hiljainen. Bussikuski oli viimeinen ihminen, jonka perjantai-iltana näin. Nautin luonnon rauhasta ja yksinäisyydestä. Lentokoneet tosin olivat valinneet Nuuksion yli kulkevan reitin, joten niiden äänet muistuttivat sivistyksen läheisyydestä. Makuupussissa oli myös mukava kuunnella matkaradiosta musiikkiohjelmaa.
Lauantaiaamuna uni maistui, ja heräilin vasta kymmenen jälkeen. Lämpömittarin mukaan silloin oli -15 C pakkasta. Makuupussissa oli ollut mukavan lämmintä koko yön. Toki olin eristänyt itseni myös maasta useammalla makuualustakerroksella.
Kun päiväretkeilijöitä alkoi puistoon tulla, oli minun aika pakata reppuni ja lähteä parin kilometrin patikalle bussipysäkkiä kohti. Makuupussini oli näyttänyt kyntensä. Sellainen oli vuoden ensimmäinen telttaretkeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti